maanantai 19. elokuuta 2013

Kesänäytelmiä

A-pennut ovat ohittaneet vuoden iän ja kaikilla on kesä rullannut omalla painollaan. Kasvattaja on nähnyt kasvattejaan monesti kesän aikana. Nyt on sitten postauksen paikka.

Eniten näyttelyitä kiertänyt Apassionata alias Jippu on yllättänyt kasvattajan täydellisesti. En voi vieläkään uskoa, että tämä pumpuliturkkinen kotikoiran alku on pärjännyt näin hyvin nuoresta iästään huolimatta sekä näyttelyissä että harrastamisessa.
Jippu asustelee Tuusulassa ja tosiaan meinasi päätyä kotikoiraksi vanhemmalle pariskunnalle, mutta lopulta Nea Tolosen suosituksen ansiosta Jippu päätyi siskoni harrastavaan perheeseen.
Jippu on helppo pitää ympäri vuoden näyttelyturkissa ja on valmis vähäisellä vaivalla kehään, niin kuin sen kunnon kääpiösnautserilla kuuluu ollakin. Suuri kiitos vielä trimmauksista ja avusta Nealle, kennel Jettyspoof's.

Kesäkuussa pidimme näyttelyistä taukoa pentujen osalta, mutta kausi alkoi Hyvinkään näyttelyllä, johon lähdettiin kahden pennun voimin. Edellisenä iltana treenailimme hieman Jipun kanssa ja siis pakko huokaista, kun näkee tämän neidin kuvissa.

Jippu liikkeessä.
Jippu valmistautuu Hyvinkäälle
 Lähdimme 13.7 sekä Milon että Jipun kanssa Hyvinkäälle. Milo oli hermostunut ihmisvilinästä eikä ymmärtänyt rauhoittua. Milon kanssa olisi selvästi pitänyt käydä treenaamassa mätsärissä, sillä pojalla meni täysin pasmat sekaisin kehässä, kun Pinkin omistaja Iina lähti sitä kehässä viemään. Iina oli ystävällisesti lupautunut pojan esittämään kehässä, en vain ollut tiennyt, että Milo olisi noin vaikea esittettävä. Kun kehässä menosta ei mitään tullut, vaihdettiin Nea puikkoihin ja lopulta poika sai hyvän arvostelun, mutta laatuarvosteluksi tuli EVA, eli ei voida arvostella. Milo oli murissut pöydällä epävarmana ja liikkeessäkään ei ollut kehumista. Harmitti todella paljon Milon suorituksen jälkeen.
Jipun mennessä kehään, olin vieläkin murheissani Milon suorituksesta, mutta kyllä vaan ilmeeni kirkastui, kun kehästä alkoi sadella ERI ja SA, lisäksi heiluteltiin ROP- ja SERT-ruusukkeita. En saanut sanaa suustani, kun onnellinen siskoni tuli kehästä. Pyysin tuomaria kuvaan, mutta hän halusikin vähän erilaisen ROP-kuvan, Jippu pöydälle istumaan, noh eihän se mitään, voitto tuli!

JUN ERI1 SA PN1 ROP ja SERT
 Sertien metsästys on siis alkanut. Veljen kanssa pohditaan uutta strategiaa, mutta nuoria koiriahan nämä ovat. Tuomarina toimi Julija Aidietiene Liettuasta. Tykkäsi kokonaisuutena molemmista sisaruksista, viemme kyllä hänelle uudestaan. Piti selvästi hyvin esiintyvistä ja esitetyistä koirista, sitähän juuri on meidän Team Maija ja Jippu!

"Compact, strong, harsh coat, well prepared for the ring, too deep stop, moves very well."

Seuraava näyttely olikin 1 ja 2 ryhmien ryhmänäyttely Helsingissä Tuomarin Kartanossa 3. elokuuta, jonne oli ilmoitettu vain Jippu. Meillä oli tarkoituksena käydä vain katsomassa mitä pohjoismaalainen tuomari sanoo Jipusta. Niinhän se nähtiin, ettei heille kannata meidän koiria viedä. Jippu oli ainoa nuorten luokkaan ilmoitettu narttu ja laatuarvosteluksi saimme EH1. Jipun lisäksi oli ilmoitettu ainoastaan toinen narttu, avoimeen luokkaan, tämä koira sai ERIn ilman SA:ta.
Harmittamaan jäi vain, ettei arvostelussa ollut mitään suuria virheitä, tuomari toivoi elegantimpaa kalloa, lyhyempää runkoa ja paremmin asettunutta olkavartta. Kehui kuitenkin hyvää ylälinjaa, liikkeitä ja erinomaista vaikutelmaa. Tuomarina norjalainen Øysten Eikeseth.

Apassionata 15 kk
Elokuun edetessä Jipun runko turkki on kasvanut, mutta jostain ihme syystä (lue taivaan lahja) Jippu on koko ajan näyttely kunnossa turkkinsa puolesta. Sillä on tällä hetkellä pentueen paras ja eniten työstettykin turkki, joten kaikki käppänän omistajat, sana laiskuus ei kuulu sanavarastoon, kun on kyse koiran trimmaamisesta. Nyppiminen on kaiken A ja O!
Tämän viikonlopun vietimme Kouvolassa ja Heinolassa, kaikkien rotujen näyttelyissä, pennuista Jippu oli ilmoitettu molempiin näyttelyihin, veli Alberto eli Alpo oli ilmoitettu vain Heinolaan. Kouvolassa tuomarina toimi Simshon Berger Israelista.

Kun pääsimme paikan päälle, tajusimme että taas koiramme on väärän tyyppinen. Tämä tuomari ihannoi pieni kokoisia ja pidempi päisiä koiria, kuin mitä meidän Jippu edustaa. Sanoin jo kerran Maijalle ennen valkoisten alkua, että jos hän ei uskalla viedä Jippua kehään, ei hänen ole pakko.
Urosten jälkeen olimme lievästi kauhuissamme, koska Nean upea uros sai ERIn ilman SA:ta, joten toivomme edes ERIstä kariutui. Maija lähti kuitenkin kehään kera kahden muun junnunartun. Jippu oli selvästi kehittyneempi ja kookkaampikin kuin nämä kaksi muuta junnua, mutta niin vain sai Maija ensimmäisenä ERIn, olin siitä jo aivan innoissani. Ehkei tämä olisikaan mikään painajainen. Kun kaikki junnunartut oli arvosteltu luokassamme, tuli kilpailun vuoro, kuka olisikaan luokkansa paras.
Peukku heilahti ryhmäliikkeiden perään Maijalle ja Jipulle ja niin se oli. Voittivat luokkansa kera SA:n. Hihkuin onnesta, pääsisimme paras narttu kehään kilpailemaan kahden valion ja kahden avoimen luokan nartun kanssa.
Kun kaikki nartut oli arvosteltu ja Jippu puunattu, astuttiin kehään jännittämään kuinka sijoittuisimme kovatasoisessa kilpailussa. Ryhmä liikkeiden aikana järjestys oli vielä täysin sekaisin ja sieltä alkoi peukkua nousta kaverini valiolle, toiseksi tulleelle tulisi siis SERT ja niinhän siinä kävi, että meidän Jippu voitti avoimen ja valion nartun ja sai toisen SERTinsä. Kasvi-mamma ei voisi olla ylpeämpi.

JUN ERI1 SA PN2 ja SERT
Heinolan retkeltä nappasimme molemmille sisaruksille samat tulokset, JUN ERI1 ja luokkavoitto ilman siis SA:ta. Viikonlopusta jäi hyvä maku, molemmat tuomarit olivat tiukkoja ja tämä tietenkin lisäsi vielä tuon toisen SERTin painoarvoa, nyt odottelemme, että Jippu kasvaa kaksivuotiaaksi ja haemme hänelle kolmannen sertin innolla ja kovalla työllä. Muut sisarukset hyvin perässä. Alpolla ja Pinkillä turkit kuntoon ja ei kun kehään oikean tyyppisille tuomareille. Pinki pikkuinen lähtee hakemaan ERIä ja Alpo isopoika SA:ta. Toivottavasti näemme näitä pentuja pian kehässä.

Anne ja Alpo liikkeessä

Seisottamisen yritystä kehän jälkeen

Jippu valmiina kehään

Jippu liikkeessä pienellä kannustuksella

Milon tarina on tällä hetkellä hieman erilainen. Kuten blogia lukeneet tietävät Milo on sijoituksessa minulta. Nyt on kuitenkin niin, että tämä pojan rötkäle etsii uutta kotia edellisen perheen elämän tilanteen muutoksen vuoksi. Milo tarvitsee paljon aikaa antavan harrastavan perheen. Mielelläni sijoittaisin Milon uudelleen tai sitten ihan myisin kaveriksi erilaisiin harrastuslajeihin. Milosta voi kysellä suoraan minulta kasvattajalta, jos sinulla olisi tarjota pojallemme uutta pysyvää kotia. Milo asuu vielä perheensä kanssa Järvenpäässä.
Milo kukkaispoika pikkupentuna

torstai 2. toukokuuta 2013

Alegoria alias Pinki näytelmissä

Lahden kansainvälisessä näyttelyssä 27.4.2013 starttasi Alegorian alias Pinkin näyttelyura. Pinkin oli trimmannut Ninni Suhonen. Pinkin esitti kehässä hänen omistajansa Iina. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kehässä Pinkin kanssa, sillä olivathan he harjoitelleet ja menestyneetkin Match Show-näyttelyissä pitkin vuotta. Pinki pääsi heti ensimmäisessä mätsärissään BIS-kilpailuun voitettuaan siniset pennut Vantaalla puoli vuotiaana. Nyt vuoden iässä Pinki on jo kehittynyt hyvin eikä ole enää niin pikkuinen, mutta on se edelleen pentueen pienin. Pinki kehittyy hitaasti verrattuna sisaruksiinsa, mutta oikealla ravinnolla ja liikunnalla sen pieni koko ei ole este menestymiselle.
Iinaa jännitti kovasti ensimmäinen virallinen näyttely Pinkin kanssa. Olen koutsannut heitä koko pentuajan, sillä he käyvät ohjaamassani koirakerhossa. Pinki osaa esiintyä, kun sitä kiinnostaa, mutta samanlaista jukuripäisyyttä on havaittavissa kuin pentueen äidillä koirallani Lilolla. Sekin tekee vain silloin kun huvitta näyttelyremmi yllään. Liikkuminen sisätiloissa liukkaalla matolla on haaste kaikille koirille, mutta etenkin sellaiselle koiralle, joka haluaisi vain haistella ja liikkua kuin sunnuntai kävelyllä. Pinkin kanssa on nyt treenattu liikuttamista löysällä ilman kuristavaa tunnetta kurkussa. Drivea ja takapotkua täytyy saada lisää, ettei liikkeet ole ahtaat takaa. Ryhdinkin tulisi säilyä liikkeessä ja jos koira on hiemankaan suora edestä, sillä ei pysy ryhti niin hyvin liikkeessä kuin toivoisi.
Pinki oli ilmoitettu juniori-luokkaan, jossa oli vain kolme osallistujaa. Yksi niistä oli Jettyspoof's kennelin kaunis kasvatti, joka voittikin luokan ollen ainoa ERIn saanut. Pinkin tulokseksi tuli EH2 liikkeiden ja kehittymättömyyden takia. Pinkin liikkeet olivat pienessä kehässä ahtaat ja hieman löysät. Sen liikkeitä harjoitellaan nyt ahkerasti. Eilisessä mätsärissä Pinki liikkuikin jo ihan hyvin, kun näytin Iinalle kuinka liikutus jatkossa tehdään.
Pinki ilmoitetaan ainakin Auran ryhmänäyttelyyn yhdessä Jipun kanssa. Jipullehan kävi sellainen haaveri, joka vei siltä puoli partaa ja tuomarin puoleisen etujalan karvat. Se oli löytänyt jostakin sinitarraa ja pikkuveljeni oli ajatellut pelastaa tilanteen leikkaamalla sotkeentuneet karvat irti. Nyt olemme kasvatelleet karvoja takaisin, ehkä kehtaamme jo viedä sen ensi kuussa kehään.
Lisää näyttely ja harrastus kuulumisia myöhemmin!
Pinkin ilme

Iina asettelee Pinkiä rivissä ensimmäisenä

Pinki seisoo hyvin

Tuomari katsoo ilmeen

Pöydällä tarkistetaan hampaat

Rakenteen tarkastelua

Iina seisottaa Pinkin pöydällä

Loppuarvostelun aika

Pinkin omaa blogia pääsee seuraamaan täältä!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Onnittelut A-pennut!

Nyt siitä suuresta tapahtumasta on jo vuosi! Rakkaat valkoiset pennut täyttävät tänään 1 vuoden, niin se aika kuluu. Yhdessä ollaan koettu kaikkea näyttelyreissuista koulutuksiin. Pennut ovat kaikki kehittyneet ja kasvattajana olen tyytyväinen pentujen rakenteeseen ja luonteisiin. Muutamia pikku juttuja lukuunottamatta kaikkien pentujen hermot ovat hyvin kehittyneet aikuisten tasolle.
Onnittelut kaikille pennuille ja pennun omistajille!
Rakkaudella kasvattajanne!


Innolla odotan tulevia tapahtumia, näyttelyitä, treenejä ja taapamisia!
Pentuelämä jää taakse, tervetuloa aikuisten koirien eläimä!