keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syksy

Syksy on jälleen saapunut ja ilma on selvästi viilentynyt. Koirien kanssa lenkkeily raikkaassa syysilmassa on ihanaa, samalla katsoa kuinka luonto siirtyy talviteloille ja syksyn värit loistavat.
Kesän todella jäädessä taakse on aika suunnata sisänäyttelyiden lämpöön ja hulinaan. Tälle vuodelle olen vielä muutaman näyttelyn katsonut kalenteriin. Jippu ilmoitetaan ainakin Messarin Koira2013 tapahtumaan perjantaille Helsinki Winner-näyttelyyn, joka on siis yksi kolmesta yksipäiväisestä kansainvälisestä Voittaja-näyttelystä, jotka peristeisesti on järjestetty Messukeskuksessa joulukuussa. Rotunsa parhaat, ROP- juniorit, ROP-veteraanit ja vastakkaisen sukupuolen parhaat saavat tittelin Helsinki Winner-13, Nordic Winner-13 (lauantaina) tai Voittaja-13 (sunnuntaina). Ilmoitamme Jipun vain perjantaina, koska Maijalla eli Jipun omistajalla on silloin lisäksi Junior Handler SM-osakilpailu ja tuona päivänä arvostelee argentiinalainen Gerardo Paolucci. Tuomari on tullut kaukaa, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä hän pitää suomalaisista valkoisista kääpiösnautsereista ja etenkin Jipusta. Täytyykin kysyä olisiko muita halukkaita pentuja ilmoittautumaan tuolloin kilpailemaan tittelistä.

Ensi sunnuntaina suuntaamme Tuulokseen Jipun kanssa, valkoisia on ilmoitettu kahdeksan, joten kilpailua syntyy. Siitä lisää viikonlopun jälkeen. Maija päätti, jos Jippu saa vielä yhden SERTin Tuuloksen ryhmänäyttelystä, emme ilmoita sitä Jyväskylään. Sinne lähdemme kuitenkin Maijan mennessä kisaamaan JH-osariin. Siellä olisi urugualainen tuomari valkoisilla kääpiöillä, joten hieman houkuttaisi ilmoittaa Jippu sinnekin. Katsotaan...

Tässä vielä syksyisiä kuvia siskoksista

Jippu

Jipun "puhdas" parta

Pinki

Pinki hassu ilme

Voi suloisuus

"Mamma"

Pinki kaipaisi hieman trimmausta

Siskokset Pinki ja Jippu <3

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Äiti ja tytär Let's Go!

Tänään vierailimme Vantaalla kaikkien rotujen näyttelyssä ja kehään oli ilmoitettu Jipun lisäksi myös A-pentujen mamma Lilo.
Myös luonani asuva m&h uros Paxi pääsi pitkästä aikaa kehään. Paxin kehä oli ensin ja tuomarina toimi Tino Pehar Kroatiasta. Paxilla on useampi SERT kerättynä, nyt tarvittaisiin enää se viimeinen valioitumiseen oikeuttava sertifikaatti. Tänään kuitenkin saimme tyytyä Paras Uros 2. sijaan ja VARASERTiin.

Chelines Royal Mail

Paxi liikkeessä
Myöhemmin päivällä oli valkoisten vuoro. Vantaalle oli ilmoitettu neljä valkoista, kaksi urosta ja meidän Lilo ja Jippu. Molemmat urokset oli ilmoitettu avoimeen luokkaan ja toinen niistä oli Jettyspoof's Seven Seas "Ryhmy".
Tytöistä Jippu meni ensin kehään, tuloksena ERI ilman SA:ta, samalla tavalla kävi myös mamma Lilolle, joten ei ihmeempiä tuloksia meille tällä kertaa.
Rotunsa parhaaksi valikoitui tämä toinen uros "I'm Lenni The Little Seagull From Dolina Rivendell" alias Lenni ja Ryhmylle tällä kertaa myös ERI ilman SA:ta.
ROP

Lenni liikkeessä
Ryhmy liikkeessä

Sara Jokela esittää taidolla Ryhmyn

Urokset

Ryhmy mitattavana
Jippu liikkeessä

Jippu pöydällä

Liikettä

Vihdoin kunnon takapotku

Loppu arvostelu
Sabrina ja Lilo

Hampaiden näyttäminen, oli vähän korkea pöytä.

Lilo liikkeessä

Lilon personal handleri Sabrina on mahtava!

torstai 29. elokuuta 2013

Tervakoski KV ja suomalainen tuomari

Taaksemme jäi taas yksi näyttely, josta kuvittelin ettemme saa kelvollisia tuloksia. Onneksi kasvattajakin voi erehtyä ja hyvällä tavalla.

Jippu oli ilmoitettu Tervakosken kansainväliseen näyttelyyn, jossa on siis normi SERTien lisäksi jaossa kansainvälisiä sertifikaatteja CACIBeja. Näitä keräämällä eri maista koira tulee kansainväliseksi muotovalioksi.
Jippu oli ilmoitettu nuorten luokkaan, jossa oli myös kolme muuta narttua. Kilpailua siis riittäisi. Jippu oli luokkansa ensimmäinen arvostelussa, koska aakkosjärjestyksessähän koirat luettelossa ovat. Tuomarin ilmeestä ei pystynyt arvioimaan pitikö hän Jipusta vai ei.
Nuorten luokan nartut



Tuomari Gunnel Holm katsoo ilmeen.


Jippu liikkeessä


Jettyspoof's Oh So Sweet "Maisa" liikkeessä.

Jettyspoof's Oh So Sweet "Maisa"
Pöydällä tarkistettiin hampaat ja tutkailtiin rakennetta. Ajattelin jo tuossa vaiheessa, ettei tässä kyllä EH:ta parempaa saada. Jippu seisoi kyllä ihmeen nätistä pöydällä, mutta edes takaisin liikkeessä se selvästi liikkui liian hitaasti ja haluttomasti. Jippu ei ole vahvimmillaan tässä liikkeessä.



Maija tsemppasi Jippua loppuseisotuksessa, jonka aikana itse jouduin poistumaan kehän reunalta esittämään ystäväni lagoton rotukehään.

Kun seuraavan kerran katsoin käppänäkehälle, siellä oltiin jo valmista kauraa. Ja kas kummaa Maija ja Jippu seisoivat kakkospallilla, mietin olivatkohan he saaneet edes ERIn omasta luokastaan, mutta kyseinen sijoitus olikin upeasti paras narttu 2.
Hihkuin innosta (jälleen kerran), koska tuomari oli tiukka ja ainoa koira, jolle hävisimme oli tämä upea Maisa (Jettyspoof's Oh So Sweet). Oikea koira voitti ja oli lopuksi myös ROP, veljensä ollessa VSP (Jettyspoof's Oh So Man).

Mielestäni meillä ei olisi voinut paremmin mennä kyseisen tuomarin kehässä näin hienojen kilpakumppanien kanssa. Sain taas poistua tyytyväisenä kehän reunalta kolmen ruusukkeen kanssa. Team Maija&Jippu olette loistavia. Kiitos näistä ylpeyden hetkistä!
Arvostelu täytyy etsiä Maijan kätköistä, harmiksemme Gunnel Holm jää eläkkeelle ulkomuototuomarin virastaan, joten kyseinen tuomari jäi miellyttäväksi kokemukseksi eikä enää pelota (kovin paljon) viedä Jippua suomalaisille tuomareille. Sellainen oli meidän näyttely reissu tällä kertaa.

Apassionata ERI SA NUK2 PN2 VaraSERT varaCACIB