torstai 2. toukokuuta 2013

Alegoria alias Pinki näytelmissä

Lahden kansainvälisessä näyttelyssä 27.4.2013 starttasi Alegorian alias Pinkin näyttelyura. Pinkin oli trimmannut Ninni Suhonen. Pinkin esitti kehässä hänen omistajansa Iina. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kehässä Pinkin kanssa, sillä olivathan he harjoitelleet ja menestyneetkin Match Show-näyttelyissä pitkin vuotta. Pinki pääsi heti ensimmäisessä mätsärissään BIS-kilpailuun voitettuaan siniset pennut Vantaalla puoli vuotiaana. Nyt vuoden iässä Pinki on jo kehittynyt hyvin eikä ole enää niin pikkuinen, mutta on se edelleen pentueen pienin. Pinki kehittyy hitaasti verrattuna sisaruksiinsa, mutta oikealla ravinnolla ja liikunnalla sen pieni koko ei ole este menestymiselle.
Iinaa jännitti kovasti ensimmäinen virallinen näyttely Pinkin kanssa. Olen koutsannut heitä koko pentuajan, sillä he käyvät ohjaamassani koirakerhossa. Pinki osaa esiintyä, kun sitä kiinnostaa, mutta samanlaista jukuripäisyyttä on havaittavissa kuin pentueen äidillä koirallani Lilolla. Sekin tekee vain silloin kun huvitta näyttelyremmi yllään. Liikkuminen sisätiloissa liukkaalla matolla on haaste kaikille koirille, mutta etenkin sellaiselle koiralle, joka haluaisi vain haistella ja liikkua kuin sunnuntai kävelyllä. Pinkin kanssa on nyt treenattu liikuttamista löysällä ilman kuristavaa tunnetta kurkussa. Drivea ja takapotkua täytyy saada lisää, ettei liikkeet ole ahtaat takaa. Ryhdinkin tulisi säilyä liikkeessä ja jos koira on hiemankaan suora edestä, sillä ei pysy ryhti niin hyvin liikkeessä kuin toivoisi.
Pinki oli ilmoitettu juniori-luokkaan, jossa oli vain kolme osallistujaa. Yksi niistä oli Jettyspoof's kennelin kaunis kasvatti, joka voittikin luokan ollen ainoa ERIn saanut. Pinkin tulokseksi tuli EH2 liikkeiden ja kehittymättömyyden takia. Pinkin liikkeet olivat pienessä kehässä ahtaat ja hieman löysät. Sen liikkeitä harjoitellaan nyt ahkerasti. Eilisessä mätsärissä Pinki liikkuikin jo ihan hyvin, kun näytin Iinalle kuinka liikutus jatkossa tehdään.
Pinki ilmoitetaan ainakin Auran ryhmänäyttelyyn yhdessä Jipun kanssa. Jipullehan kävi sellainen haaveri, joka vei siltä puoli partaa ja tuomarin puoleisen etujalan karvat. Se oli löytänyt jostakin sinitarraa ja pikkuveljeni oli ajatellut pelastaa tilanteen leikkaamalla sotkeentuneet karvat irti. Nyt olemme kasvatelleet karvoja takaisin, ehkä kehtaamme jo viedä sen ensi kuussa kehään.
Lisää näyttely ja harrastus kuulumisia myöhemmin!
Pinkin ilme

Iina asettelee Pinkiä rivissä ensimmäisenä

Pinki seisoo hyvin

Tuomari katsoo ilmeen

Pöydällä tarkistetaan hampaat

Rakenteen tarkastelua

Iina seisottaa Pinkin pöydällä

Loppuarvostelun aika

Pinkin omaa blogia pääsee seuraamaan täältä!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Onnittelut A-pennut!

Nyt siitä suuresta tapahtumasta on jo vuosi! Rakkaat valkoiset pennut täyttävät tänään 1 vuoden, niin se aika kuluu. Yhdessä ollaan koettu kaikkea näyttelyreissuista koulutuksiin. Pennut ovat kaikki kehittyneet ja kasvattajana olen tyytyväinen pentujen rakenteeseen ja luonteisiin. Muutamia pikku juttuja lukuunottamatta kaikkien pentujen hermot ovat hyvin kehittyneet aikuisten tasolle.
Onnittelut kaikille pennuille ja pennun omistajille!
Rakkaudella kasvattajanne!


Innolla odotan tulevia tapahtumia, näyttelyitä, treenejä ja taapamisia!
Pentuelämä jää taakse, tervetuloa aikuisten koirien eläimä!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kääpiösnautserien Erikoisnäyttely ja Turun KV

Lahden ryhmänäyttely jäi taakse ja vihdoin alkaa virallisissa luokissa kisaaminen. Jippu on yllättänyt kasvattajansa positiivisesti olemalla kolme kertaa rotunsa paras pentu. Jipun omistaja on ahkera kiertämään näyttelyitä, joten jatkossakin tulemme kuulemaan neidin näyttelykuulumisia. Alpo on myös kierrellyt näyttelyitä ja kunhan saamme pojan vielä esiintymään hienosti, se tulee varmasti saamaan hyviä tuloksia. Urosten vaikeutena on niiden nenä, joka vetää aina maata kohti. Liikkuminen on myös Jipulle tällä hetkellä haaste, sillä sisätiloissa liukkaalla lattialla ei ole pitoa. Ulkonäyttelyissä se varmasti liikkuu paremmin ja se pääsee esiintymään kunnolla.
Turkuun lähdettiin taas kolmen pennun voimin. Lauantain 19.1 Erikoisnäyttelyyn oli ilmoitettu Alpo ja Milo. Pojat olivat komeita ja esiintyivät jo paremmin. Milo seisoi ja liikkui suhteellisen hyvin, vaikka sitä ei ollut ehditty treenata lainkaan. Esitin itse Milon. Alpon omistaja sai Alpon esiintymään ja tuloksina oli junioriluokasta ERI2 SA ja ERI3. Milo voitti veljensä ja sai hyvän arvostelun espanjaksi. Tuomarina toimi espanjalainen kääpiösnautseri kasvattaja. Alpokin pärjäsi hyvin ja voitti kaksi muuta junioriurosta. Olen erittäin tyytyväinen Milon SA:n. Milo pääsi kilpailemaan myös Paras Uros-kilpailuun, mutta siellä poika ei jaksanyt enää esiintyä ja jäi viidenneksi.

Sunnuntaina 20.1 Turun Kansainväliseen näyttelyyn oli ilmoitettu Jippu ja Milo. Molemmat esiintyivät melko hyvin ja tällä kertaa tuomarina toimi espanjalainen miestuomari. Tuloksena molemmille ERI3, johon olen tyytyväinen, sillä vastassa oli menestyneitä koiria, jotka saavat kyllä pään kääntymään.

Turun Messuhalli oli mukava paikka viettää suurta koiranäyttelyä ja ensi vuonna taas uudestaan. Nyt odottelemme pienen tauon jälkeen kevään näyttelyitä. Saa nähdä mihin kaikkialle pienokaiset ilmoitetaan ja koska Pinki pääsee kehään.
Tässä kuvasatoa sunnuntailta.

Amigo ja Jettyspoof's Oh So Great
Juniori-luokan urokset

Yhdessä ympäri

Milo liikkeessä

Poika meni jopa edellä nätisti
Apassionata "Jippu" ensimmäisenä
Jippu pöydällä
Jipun liikkeet edestakaisin

Arvosteluseisotus
Jipun ilme kertoo kaiken

Tässä kuvassa on jo laajemmat takaliikkeet
Kokonaisuutena olen tyytyväinen viikonlopun tuloksiin. Jäämme innolla odottamaan tulevia tapahtumia!