perjantai 8. helmikuuta 2013

Tämän vuoden näyttelyt

Viimeisimmästä päivityksestä onkin jo aikaa. Pennut ovat kasvaneet juniori-ikään ja pentuaika alkaa jäämään taakse. Kaikkien omat persoonat ovat puhjenneet kukkaan ja jokaisella on ne yksilölliset ominaisuudet, mutta yhteisiäkin tekijöitä on. Kun olen Lilon pentuja nähnyt ja niiden kanssa viettänyt aikaa, huomaan kuinka ne ovat kiintyneet uusiin omistajiinsa ja pitävät kovasti heidän kanssaan touhuamisesta.
Urospennut Alpo ja Milo ovat melko samanlaisia murrosikäisiä teinipoikia, hajut ja etenkin nartut alkavat kiinnostamaan jo. Nartut Jippu ja Pinki ovat palvelushaluisia ja eteviä tekemään temppuja. TOKOssakin neidit ovat näyttäneet kyntensä ja nyt molemmat lähtevätkin TOKOn ALO-kurssille. Milo on myös käynyt tottelevaisuuskurssilla viime vuoden puolella, toivottavasti aikaa löytyisi tänäkin vuonna treenailla, sillä TOKO on mukava harrastus, jota myös pentujen emo on treenaillut. Lilo hallitsee kaikki ALOkas luokan liikkeet ja muutamat möllikisatkin ollaan koettu.

Tämän vuoden ensimmäinen näyttely oli Lahden ryhmänäyttely ryhmille 1&2. Pennut osallistuivat viimeisen kerran pentuluokkaan. Mukaan oli ilmoitettu kaikki muut paitsi Pinki. Tämä oli siis Milon ensimmäinen, Alpon toinen ja Jipun neljäs näyttely. Pinkin aikakin tulee vielä, sen täytyy ensin kehittyä kunnolla, jotta näyttelyistä saisi mukiinmenevän tuloksen.
Urosten arvostelu oli ensin ja tuomarina toimi Matti Luoso, hän on tiukka tuomari, joka ei jakanut kummallekaan pojalle Kunniapalkintoa. Urokset saivat muuten hyvät arvostelut, mutta liian kookkaitahan nuo ovat.
Jippu mitattiin samoin kuin pojat, tuomari totesi Jipun olevan oikeissa mitoissa ja antoi KP:n hyvän arvostelun kera. Jipusta tuli kolmannen kerran Rotunsa Paras pentu ja jälleen palkinnot ilahduttivat. Lahdesta lähti mukaan hieno KP-plakaatti, pokaali, ruusuke, lelu ja ruokaa.
Olisi ollut mukavaa saada jommasta kummasta pojasta VSP, mutta tiukan tuomarin mielestä kukaan virallisiin luokkiin osallistuneista koiristakaan ei ansainnut olla ROP.

Alpo mitattavana pöydällä
Alpo arvostelussa ja Milo pöydällä
Pinkin omistaja Iina esitti Milon, hyvin meni!
Jippu ihmettelee mittauslaitetta
Jippu ROP-pentu
Seuraavaksi Erikoisnäyttely ja Turun Kansainvälinen näyttely.
Lisää kuvia löytyy pentujen emän omistajan galleriasta.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Best In Puppy Show

Messukeskuksessa järjestettiin Lemmikkimessujen ohessa kaikkien rotujen epävirallinen pentunäyttely 10-11.11.
Näyttelyyn osallistui Apassionata alias Jippu ja Alberto alias Alpo.
Jippu oli trimmattu viimeksi erikoisnäyttelyyn, joten trimmasin Jipun itse juuri ennen näyttelyä, Alpo oli käynyt ammattitrimmaajalla.
Kauniita olivat molemmat pennut ja ylpeänä sain katsella jälkikasvun menoa kehässä. Alpon esitti hänen omistajansa. Alpo sai todella tiukalta tuomarilta hyvän arvostelun, mutta Kunniapalkintoa ei herunut suuren koon vuoksi.
Jippu meni seuraavaksi kehään ja esiintyi upeasti omistajansa ja handlerinsa Maijan käsittelyssä. Jippu sai KP:n ja päätyi Rotunsa parhaaksi pennuksi hyvällä arvostelulla.
Oli hauskaa seurata ensi kertaa ryhmäkilpailua, mihin kaikki rotunsa parhaat pääsevät automaattisesti. Tällä kertaa ryhmän voitti pippuri-suola pentu.
Jipun omistaja oli myös kaikkien ihanaksi yllätykseksi päivän paras Junior Handler, joten kotiinviemisinä olikin neljä ruusuketta ja kolme pokaalia, upea villapeite sekä Best In-tuotteita.
Apassionata


Apassionata liikkeessä

Apassionata KP ja ROP-pentu


Alberto liikkeessä

Alberto arvostelussa

Ryhmäkilpailussa

Parikilpailu
Pennut osallistuivat myös pari-kilpailuun, joka meni täysin penkin alle pentujen ollessa jo hyvin väsyneitä ja turhautuneitakin. Noh ensi kerralla sitten pennut ovat vanhempia ja tottuneita vieraiden ihmisten handlaukseen.

Pentutapaaminen

Tapasimme pitkästä aikaa koko pentueen voimin Espoossa 18.11 järjestetyssä pentumätsärissä.
Pennut olivat innoissaan toisistaan. Veljekset muistuttavat rakenteeltaan hyvin paljon toisiaan, Jipulla ja Milolla on samanlainen pää ja ilme, kun taas Pinki näyttää niin pikkuruiselta kummajaiselta verrattuna sisaruksiinsa. Se on kuin eri pentueesta, mutta yhtä temperamenttinen kuin muut, ehkä jopa kaikista tulisin. Sen ulkonäkö on hyvin toy-koiramainen ja pikkuinen se onkin. Viimeksi mitattuna se ylsi 29,5 cm säkäkorkeuteen. Toiset pennut ovat lähellä 35cm.
Pentumätsärissä oli nuoremmat (5-7kk) ja vanhemmat (7-9kk) pennut erikseen. Meidän kaikki pennut osallistuivat vanhempiin pentuihin. Ensimmäinen kehään menijä oli Pinki, joka sai sinisen nauhan. Milo ja Jippu menivät kehään parina, sisko sai punaisen upean esiintymisensä ansiosta. Alpo sai punaisen nauhan.
Sinisen saaneet Pinki ja Milo skarppasivat nauhakehässä. Pinki sijoittui kolmanneksi ja esittämäni Milo tuli ykköseksi, sillä se seisoi lopuksi upeasti.
Alpo ei sijoittunut punaisten kehässä, sillä taso oli kova, mutta Jippu sijoittui toiseksi. Alpon täytyy vielä vähän treenata ryhdissä seisomista, komea poika se onkin kunhan vain keskittyy muuhunkin kuin hajuihin, joita tuntuu olevan paikat pullollaan.


Apassionata, Alegoria, Alberto, Amigo
Lopuksi seisotimme pennut jälkeläisluokka tyyliin, muutama kuva onnistuikin, vaikka pennut olivat jo väsyneitä.